Esiintymislavat

Esiintymislavoja olemme vuosien varrella rakentaneet hyvin monenlaisiin tarpeisiin.

Meiltä voit vuokrata lavan joko tasaiselle tai hieman kaltevallekin alustalle. Sisälle tulevan lavan kuljettamiseen ja rakentamiseen tarvitaan pääsääntöisesti kaksi henkilöä, mutta katettu piirustusten mukainen hyväksytty lava ulos puolestaan vaatii suuremman rakennustyön. Tarjoamme lavat vuokrauksen lisäksi myös kuljetettuna ja rakennettuna tarpeen mukaan.

Lavaraiserit, joista lavakokonaisuudet tehdään, kulkevat tarpeen mukaan nipuissa pyörien päällä. Koska elementit ovat painavia, on hyvä selvittää etukäteen roudausreitti ja lavan neliöiden todellinen tarve. Meillä on kokemusta monista esiintyjäryhmistä, joten pystymme useimmiten laskemaan oikean lavan tarpeen ja muodon, kun tiedämme tarjousvaiheessa esiintyjän kokoonpanon.

Lavaa suunniteltaessa kannattaa huomioida alustan lisäksi yleisön ja mahdollisen backstagen sijainti, roudausmahdollisuudet sekä mahdolliset poistumistiet. Lavoihin on mahdollista saada päällysteeksi messumattoa tai kiiltävää pleksiä. Molempia löytyy useita eri värejä. Lavaelementteihin löytyy lisävarusteena myös erilaisia portaita ja kaiteita tarpeen mukaan. 

ESIINTYMISLAVAT SISÄLLE

Tukevia 2 m x 1 m lavaraisereita meillä on noin 40 kpl, ja niistä voimme rakentaa toivomasi kokoisen ja muotoisen esiintymislavan. Lisäksi meillä on lavaan joitakin erityisen kokoisia ja muotoisia elementtejä, jos halutaan saada aikaan  jokin  tavallisesta poikkeava muoto. Lavan korkeus voi olla 20 cm:n ja 100 cm:n välillä.

ESIINTYMISLAVAT ULOS

Katettuja esiintymislavoja on kolme eri kokoa: 4 m x 6 m, 6 m x 6 m  ja max. 8 m x 8 m. Esiintymislavoista on ulkoisen suunnittelutoimiston puolesta tehdyt tarkat piirustukset ja tuulikuormalaskelmat.

Lavapaloissa on säätöjalat,  joten lava voidaan rakentaa hieman kaltevallekin tai epätasaiselle pinnalle. Olemme rakentaneet joskus lavan jopa portaiden päälle. Lavaan löytyy varustusta tarpeen mukaan: portaita, kaiteita, roudausramppia, Line Array -telineitä yms.